Business Finland tekee uuden aluevaltauksen – puudildoille 200 000 euron laina

Business Finland on 16.1. myöntänyt 200 000 euron lainan puudildoja ja anustappeja valmistavalle Teatiamo Industries Oy:lle. Lainan omavastuu on 150 000 euroa. Yhtiö onnistui aikaisemmin syksyllä keräämään joukkorahoituksella 163 200 euroa.

Yhtiön perustaja Tea Latvala toteaa, että rahaa käytetään tuotannon ja tuotesarjan kehittämiseen. Samalla on tarkoitus uudistaa verkkokauppa ja nettisivut. Rahoitus mahdollistaa konsultointipalveluiden hankkimisen ja brändin kehittämisen. Suunnitteilla on myös uusi tuote.

Kotimaisten markkinoiden lisäksi myyntiä lähdetään viemään entistä enemmän kansainvälisille markkinoille. Suurimpia kohdemaita ovat Saksa, Iso-Britannia ja Yhdysvallat. Vaikka Iso-Britannian EU-ero ja sen aiheuttama epävarmuus onkin nyt vahvasti esillä, Latvala näkee maan markkinoiden olevan kuitenkin hyvä kasvualusta bisnekselle. Puudildot tulevat olemaan esillä Lontoossa jo tänä vuonna, kun Latvala osallistuu toukokuussa järjestettävään Erotic Art Exhibition London -näyttelyyn.

Yrittäjä kertookin olevansa erittäin tyytyväinen tämän hetkiseen tilanteeseen:

“Asetimme joukkorahoituksen tavoitteeksi 100 000–150 000 euroa, joten onnistuimme yli odotusten. Olen erittäin iloinen, että Business Finland lähti mukaan tähän projektiin.”

Seksilelusta design-tuotteeksi

Latvalan tavoite on korostaa tuotteidensa design-arvoa. Unelmissa on perustaa Suomeen lippulaivamyymälä, jossa esiteltäisiin eri mallistoja ja asiakkailla olisi mahdollisuus tutustua paremmin tuotteisiin. Tulevaisuudessa tuoteperhe ei sisältäisi pelkästään seksileluja, vaan tarjolla olisi myös lakanoita, kynttilöitä ja erilaisia öljyjä.

“Haluan tuoda tuotteeni osaksi ihmisten tavallista arkea, jossa he voivat samalla nauttia kauniista muotoilusta.”

Toisena tavoitteena on vuonna 2020 pidettävät Tokion kesäolympialaiset, minne Latvala on pohtinut lähtevänsä esittelemään tuotteitaan.

Lisätietoja:

Tea Latvala
+358 40091 0051
tea@teatimo.com