Pohjoismaisten hiihtolajien olympiavuosi starttaa Rukalta marraskuussa

Ruka Nordic avaa jälleen pohjoismaisten hiihtolajien mäkihypyn, yhdistetyn ja maastohiihdon maailmancupit marraskuussa. Samalla Ruka Nordic avaa pohjoismaisten hiihtolajien olympiavuoden, joka huipentuu Etelä-Korean Pyeongchangin talviolympialaisiin helmikuussa 2018.

”Meille on suuri kunnia, että maailman hiihtoväki kokoontuu jälleen Rukalle avaamaan kautensa. On hienoa päästä avaamaan olympiavuosi Lahden MM-kisojen sankareiden johdolla Rukalta”, Ruka Nordicin pääsihteeri Seppo Linjakumpu iloitsee.

Yhdistetylle haetaan kolmatta kilpailua

Ruka Nordic -kilpailut avataan jälleen mäkihypyn joukkuekilpailulla ja henkilökohtaisella kilpailulla. Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) mäkihypyn ja yhdistetyn kalenterikokouksessa Sveitsin Zürichissa viikonloppuna keskusteltiin mahdollisuudesta, että yhdistetyn kisaohjelmaan lisättäisiin kolmas päivä, jolloin sekä maastohiihdossa että yhdistetyssä kilpailtaisiin kolmena päivänä.

”Yhdistetyn kilpailuiden osalta mietimme myös mahdollisuutta, että hiihdon loppunousu toisi hiihtäjät Rukan kylän ytimeen ja kilpailun maali olisi siellä”, Linjakumpu kertoo.

Yhdistetyn komitea otti Suomen Hiihtoliiton ehdotuksen hyvin vastaan. Keskustelua jatketaan seuraavaksi maastohiihdon televisioinnin organisaatioiden kanssa. Mikäli loppunousua Rukan kylään ei ole mahdollista toteuttaa, tulee hiihtoreitin päätös sijoittumaan perinteiseen tapaan Rukan stadionille.

Mikäli kolmas kilpailupäivä toteutuu, tarkoittaisi se sitä, että yhdistetyssä kilpailtaisiin kolme henkilökohtaista maailmancupin osakilpailua Rukalla. Jokaisessa osakilpailussa hypättäisiin yksi hyppy ja hiihdettäisiin viiden, kymmenen ja 10,5 kilometrin hiihto-osuudet.

Kalenteriluonnos yhdistetyn kolmannesta kilpailupäivästä vahvistetaan lopullisesti toukokuun lopun kevätkongressissa.

Viime vuoden tapahtumalle satoi kiitosta

Ruka Nordicin maailmancupin avaus viime vuoden marraskuussa sai kisajärjestelyistään täydet pisteet mäkihypyltä ja yhdistetyltä Zürichissa.

”Kehitys, jonka teimme kilpailun järjestämisessä, näkyi onnistumisena kilpailussa. Lunastimme siis täydellisesti meille asetetut kehitystyön odotukset. Tämä oli meille erittäin tärkeä onnistuminen”, pääsihteeri Seppo Linjakumpu kertoo tyytyväisenä.

Kokouksessa FIS:n mäkihypyn lajijohtaja Walter Hofer nosti esille myös Kuusamon kaupungin tekemien laajojen investointien tärkeyden kilpailun onnistumiselle ja totesi, että ne olivat kilpaluiden menestyksen tae. Kuusamon kaupunki kustansi viime vuonna Rukan hyppyrimäkeen tehtyä remonttia miljoonalla eurolla.

 

Lisätietoja:

Seppo Linjakumpu, pääsihteeri

p. 040 070 6433

seppo.linjakumpu@rukanordic.com

 

Ruka Nordic 23.–26.11.2017. Mäkihypyn, yhdistetyn ja maastohiihdon maailmancupin avaus Rukalla. Kolme päivää maailman parasta talviurheilua: lähes 30 maata, 400 urheilijaa, 25 000 katsojaa ja mahtava tunnelma!

Kuvia Ruka Nordicista löydät Flickr-kuvapalvelusta. Kuvat ovat vapaasti median käytettävissä.

Ruka Nordic FacebookissaTwitterissä, Instagramissa ja tietenkin osoitteessa rukanordic.com.