RADIOJUTTU: Työpaikkakiusaamista voidaan taklata hyvällä johtamisella

Kaikista työkavereista ei ole pakko pitää, mutta kaikkien kanssa pitää pystyä tekemään töitä. Muuten kyse saattaa olla epäasiallisesta käyttäytymisestä työpaikalla tai jopa työpaikkakiusaamisesta. Jutellaan seuraavaksi siitä, mitä työpaikkakiusaaminen oikeastaan on ja mitä sille voidaan tehdä.

Haastateltavina ovat sosiaalipsykologi Susanna Kalavainen Työterveyslaitokselta ja työelämäasiantuntija Satu Haapakoski Kevasta, toimittajana on Elina Lukka.

Radiohaastattelusta on saatavilla valmiiksi editoidut noin 3 ja 5 minuutin jutut. Jutut ovat radioille vapaasti ja veloituksetta julkaistavissa ja editoitavissa. Lataa radiotiedostot täältä.

JULKAISUVAPAA HETI

Radiojuttu on tuotettu yhteistyössä Kevan kanssa.

Lisätietoja:
Tiedottaja Riitta Säteri
Keva
p. 050 535 9079
riitta.sateri@keva.fi

Keva on Suomen suurin työeläkevakuuttaja, joka huolehtii julkisen sektorin eli kunta-alan, valtion, evankelis-luterilaisen kirkon ja Kelan työntekijöiden eläkeasioista. Kevalla on noin 1,2 miljoonaa henkilöasiakasta. Kunta-alan tulevaisuuden eläkkeitä turvataan muun muassa sijoitustoiminnalla, ja sijoitusten markkina- arvo oli vuoden 2016 lopussa 48,5 miljardia euroa. Organisaation virallinen nimi on Keva. Kuntien eläkevakuutus –nimestä luovuttiin vuonna 2011.